Peltikaton pinnoitukset ja pesut Hämeenlinnan, Tampereen ja Lahden seuduilla

Kirvesmiehet on peltikaton maalaus- ja huoltotöiden kokenut toteuttaja Kanta-Hämeen seudulla sekä myös Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen puolella. Palvelemme taloyhtiöitä, teollisuusyrityksiä, kotitalouksia sekä muita asiakkaitamme Hämeenlinnasta aina Tampereen ja Lahden alueille asti.

 Tutustu referensseihimme

Milloin peltikaton maalaus on ajankohtaista?

Vanhoissa muovipinnoitteisissa peltikatteissa maali voi pahimmillaan hilseillä pois, mikä kertoo pikaisesta huoltomaalaustarpeesta. Sinkityin pellein tehdyt konesaumakatot tulisi pinnoittaa 10–20 vuoden välein, ennen ongelmien syntymistä. Mikäli katto on vain haalistunut, katon maalaus antaa sille sekä hyvän suojakerroksen että uuden, tyylikkään ilmeen.

Peltikaton maalaustarve riippuu paitsi katon iästä ja kunnosta myös ympäristöstä: mikäli katon lähellä on puita, ne voivat kerryttää katolle runsaasti lehtiä, neulasia ja muita roskia. Samaten varjossa sijaitseva katto sammaloituu huomattavasti auringossa olevaa kattoa helpommin.

Peltikaton maalaus – näin se käy

20140521_110131Peltikaton pinnoitus alkaa painepesusta, jolla katosta irrotetaan irtomaalit sekä roskat ja epäpuhtaudet. Tämän jälkeen seuraavat pohjatyöt. Jos katossa on ruostevaurioita tai sinkitty pelti paistaa vanhan maalin alta, pinnoitamme katon ensin praimerilla eli pohjamaalilla.

Peltikaton maalauksessa käytössämme ovat Tikkurilan perusvärit, jotka voidaan sävyttää mihin tahansa haluttuun värisävyyn. Maali sisältää mm. ruosteenestoainetta sekä UV-pigmenttejä jotka estävät katon väriä haalistumasta. Maalaamme reunat ja rajat pensselillä ja teemme varsinaisen katon pinnoituksen kaksinkertaisella ruiskumaalauksella. Näin katto saa päälleen suojaavan ja pitkäikäisen pinnoitteen.

Peltikaton pesu ylläpitää katon hyvää kuntoa

Mikäli peltikatto on lähivuosina maalattu tai muuten hyväkuntoinen, huolloksi voi riittää peltikaton pesu. Tällöin katto puhdistetaan lehdistä, roskista ja muista epäpuhtauksista, jotka rasittavat katon kuntoa. Myös uudet peltikatot on hyvä muistaa huoltaa säännöllisesti, vaikka niissä olisikin 25 vuoden takuu. Jos peltikaton pesu ja huolto jäävät tekemättä, valmistajan takuukaan ei välttämättä enää ole voimassa.

Teetä peltikaton maalaus ammattilaisilla – varaa maksuton arviointi!

Tarjoamme peltikaton maalaus- ja huoltopalveluja pääasiassa Hämeenlinnan ja muun Kanta-Hämeen alueella sekä Tampereen ja Lahden seuduilla. Peltikaton kunnon selvittäminen käy ammattilaisiltamme vuosien tuomalla otteella. Samalla teemme kustannusarvion peltikaton maalauksesta tai pesusta. Ota yhteyttä ja varaa maksuton arviointikäynti!

Ota yhteyttä!